Ensimäisen viikon aikana olen vieraillut kahdesti Devichaurissa. Näiden käyntien satona voin mainita 4 yksilöhaastattelua kylän naisten kanssa, kahden organisaation edustajan haastattelut ja kymmenet kuvat upeista Himalajan lumihuippuisista vuorista, joiden voi kirkkaalla säällä nähdä kokoavan Kathmandun reunamilla. Jo neljän haastattelun jälkeen minulle on käynyt selväksi, että sekä naisryhmien sisällä myönnetyt pienlainat, CODEF:n mikrolainarahastosta ja kylän naiskooperatiivista saadut lainat ovat kyläläisten mielestä erittäin tervetulleita. Naisten mahdollisuus vaikuttaa perheen tulonhankintaan ja taloudelliseen hyvinvointiin on myös selvästi parantanut naisten yleistä asemaa sekä perheiden että koko yhteisön sisällä. Naisia kuunnellaan enemmän, heidän mielipiteitään kysytään ja arvostetaan sekä heidän itsetuntonsa on kohonnut oman taloudellisen vaikutusvallan myötä. Tämä kaikki on positiivista ja toivottavaa kehitystä, mutta toiminta naisryhmissä ja lainojen takaisinmaksu paineet lisäävät myös selvästi naisten työmäärää ja heidän ”vapaa-aikansa” vähenee entisestään.

Minulla on onni saada tehdä työtä täällä Nepalissa samanaikaisesti Jarkon ja Antin kanssa! Liikumme poikien kanssa melko tiiviisti yhdessä ja jaamme ajatuksia siitä, miltä meistä kehitysyhteistyö täällä Nepalissa vaikuttaa. Erityisesti mielipiteiden ja erilaisten näkökulmien vaihtaminen Devichaurin kylään ja LEAP-projektiin liittyvien on mielestäni tärkeää kokoprojektin ja mukana olevien järjestöjen yhteistyön kehittämisen kannalta.

Nepali on erittäin mielenkiintoinen maa. Täällä on erittäin paljon hyvää ja positiivista kehitystä nähtävissä, mutta myös paljon ongelmia ja asioita joihin maan sisäisesti tulisi puuttua. Olen onnekas saadessani tutustua Nepaliin, Devichaurin kylään ja kaikkiin näihin ihaniin, ystävällisiin ihmisiin. Haluankin kiittää Kemaa ja erityisesti Raimoa siitä, että antoi myös minulle mahdollisuuden tulla tekemään tutkimustani LEAP-projektiin liittyen.

Anna

Pahoittelin jo vähäistä kirjoittamistani blogiin mutta silti paljon on tapahtunut projektin suhteen ja sairasteltukin on. Nyt on sitten saatu koko ”rähinäryhmä” koolle Suomesta tekemään tutkimusta ja antamaan omia näkemyksiämme projektin etenemiselle. Antti saapui auttamaan minua 2 viikkoa sitten ja Anna saapui Helsingin uni:sta viimein mikrolainoja selvittämään 4 päivää sitten.

Projektimme etenee mutta vauhti ei kyllä päätä huimaa (verrattuna Suomen työmoraaliin), koska tilanne täällä ei ole niin yksiselitteinen ja vaikka maassa maan tavalla työskennelläänkin voimme silti yrittää auttaa heitä ymmärtämään ”mitä enemmän sitä enemmän” periaatteen. Täytyy nyt vetää raja tässä vaiheessa kaupunkilaisten ja maajussien välille. Tilanne on päinvastainen Suomeen verrattuna. Kaupunkilaiset tekevät täällä kaikkensa saadakseen töitä kun taas maalla pelataan mieluummin korttia Hommat hoidetaan niin hitaasti täälläpäin että tuntuu välillä kuin ”pää räjähtäisi” kaikista niistä ideoista, joita voitaisiin toteuttaa mutta kun ensimmäinenkin on vielä vaiheessa Organisointi on vielä lapsen kengissä sitä parantamalla saataisiin tehoa tähän koneeseen, jossa olisi potentiaalia ja polttoainetta todella pitkälle (yleensä Nepalissa). Osittain ongelman kunnollinen ymmärtäminen on myös minusta kiinni, koska saavumme Euroopasta, jossa tehokas organisointi on viety todella pitkälle ja sääntöihin totumme jo pienestä lähtien. Vaikeutena on myös yksittäisten ihmisten ajatusmaailman ymmärtäminen. Mikä tekee näistä maalaisista niin pelokkaita uusille asioille?…mutta yritetään vakuutta heidät että muutos voi olla hyvästä.

Päättelemme juuri kokousta ja minä samalla kirjoittamista. Jatkamme keskustelua parin paikallisen nuoren miehen kanssa siitä, kuinka tämä projekti kokonaisuudessaan ja heille tarjotut palkalliset työmahdollisuudet voivat parantaa heidän elintasoaan ja koko yhteisön hyvinvointia.

Palaillaan…

-Jarkko-

Olemme kiertäneet kaikki osat Devichourin kylästä. Olemme
tutustuneet kyläläisiin ja oppineet ymmärtämään paikallista ajattelu maailmaa
ja kulttuuria. Ihmiset ovat olleet ystävällisiä ja kävimme yhden pojan miehuus
juhlissa syömässä. Välillä vaikuttaa, että jossain on juhlat joka päivä ja
onkin mukava huomata kuinka ihmiset jaksavat olla iloisia rankasta arjesta
huolimatta. Osaksi juhlien määrä johtuu myös siitä, että täällä on otollinen
aika mennä naimisiin. Joten häitä näkeekin lähes päivittäin. Asuntomme
ulkopuolella on nyt juhlittu naapurin häitä kaksi päivää.

Liikkuminen Devichourissa on ollut välillä rankkaa, koska
joka paikkaan ei pääse teitä pitkin. Joihinkin osiin kylää on joutunut tekemään
aika pitkiäkin vaelluksia. Rankimpia vaelluksia ovat olleet matkat
vesilähteille. Vesilähteet ovat yleensä korkealla vuoristossa ja nousut niille
ovat rankkoja, mutta palkitsevia. Toisinaan ei ole ollut edes kunnollista
polkua ja välillä osa polkua on karannut altakin. Joten todella varovainen
täytyy olla ja siksi matkan teko onkin ollut monesti hidasta.

Edellisestä kerrasta kun olin Nepalisa on kulunut jo paljon
vuosia, mutta silti elämän meno täällä on säilynyt aika samanlaisena.
Aikasemmin olen käynyt täällä vain matkustamassa enkä ole tiedostanut maan
ongelmia. Nyt täällä juteltuani paikallisten kanssa olen alkanut ymmärtämään
miksi muutokset tapahtuvat täällä niin hitaasti. Korruptio jyllää ja Nepali on
muutenkin aivan liian riippuvainen muista maista kuten Intiasta ja Kiinasta. Ihmiset
täällä kuitenkin esittävät tyytymättömyytensä ja yrittävät puuttua asioihin. Kahden
viikon aikana täällä on ollut jo useampikin mielenosoitus. Ihmiset ovat
lakkoilleet ainakin polttoaineen hinnan korotusta vastaan ja sähkön jakelun
leikkauksia kohtaan. Täällä tosiaankin on sähkönjakelu hoidettu niin, että vain
tiettyihin kellonaikoihin tulee sähköä tietylle alueelle. Myöskin päivittäin
näkee pitkiä jonoja polttoaineen jakelupisteisiin, koska polttoaineesta on
pulaa, eikä sitä ole saatavissa läheskään koko ajan.

Myöskään perineisiltä vatsapöpöiltä ei ole vältytty. Olimme
Jarkon kanssa eilisen päivän pääosin sängyssä. Vatsassa velloi ja ruoka ei ole
pysynyt sisällä. Nyt kuitenkin voimme jo paremmin. Alamme siis tottumaan
paikalliseen bakteerikantaan. Tähän onki hyvä lopettaa tältä kertaa ja lähteä
täyttämään mahaa paikallisilla pöperöillä.

Antti Soininen

Hei kaikille

Terveiset Kathmandusta. Olen Antti Soininen ja olen toisen vuoden ympäristöteknologian opiskelija Mikkelin ammattikorkeakoulusta. Tämä on nyt kolmas iltani Nepalissa. Matkani suomesta alkoi kuumeisessa flunssassa. Nyt oloni on jo suhteellisen normaali ja olen tänään jaksanut käydä katsomassa kaupunkia.

Edellisestä matkastani Nepaliin onkin jo menny pitkä tovi. Kävin täällä aikoinaan kun tätini asui ja työskenteli täällä. Olen pyörinyt myös muulla päin maailmaan käyden noin sadassa maassa.

Tehtäviini Devihour:ssa kuuluu muunmuassa käymälöiden kunnossapito ja varmistaa niiden toiminta myös jatkossa. Myöskin jätteiden jälleenkäyttön selvitys on osa työtäni. Olen ammattikoulutukseltani media-assistentti ja sitä koulutusta ja hankittua työkokemusta vasten teen Kemalle markkinointimateeiaalia.

Keskiviikkona eli kahden päivän päästä lähden ensimmäistä kertaa kentälle eli tutustumaan Devihour:iin. Odotan sitä jo innolla ja uskon, että se valottaa minulle työnkuvaani paremmin.

Mutta tarinoin lisää kun tulee uutta kerrottavaa ja sitähän tulee.

Antti Soininen

Taitaa olla aika esitellä itseni tällä blogilla. Olen jo kolmatta päivää Kathmandussa. Ihmiset jotka ette vielä tunne minua niin olen Jarkko karjalainen ja opiskelen Mikkelin ammattikorkeassa ympäristöteknologiaa toista vuotta. Sivustolle olisi tarkoitus viikottain kertoa kuulumisia niin projektin etenemisestä että kokemuksista yleensä. Kuviakin laitan parhaani mukaan

Matkustamiseni on tähän mennessä rajoittunut Eurooppaan, joten olen innolla odottanut pääsyä Aasiaan. Olen aikaisemmin tehnyt omatoimisia matkoja pitkin poikin Eurooppaa, asunut ja työskennellyt pisimmillään lähes parikin vuotta Italiassa. Mutta tämänkertainen matka varmasti vaatii työnpuolesta täysin erilaista ajattelua ja asennoitumista jo pelkästään kulttuuri erojen ja kielimuurin vuoksi.

Matkani tarkoituksena Nepalin Devihour:ssa (n.25 km kathmandu:sta) olisi jatkaa edellisten opiskelijoiden aloittamaa työtä. Tehtäväni liittyy puhtaaseen juomaveteen. Hoitaa ja kehittää jo aloitettujen water - watcher ryhmän toimintaa ja varmistaa että lähtiessäni ryhmät pystyisivät toimimaan omatoimisesti. Sekä tulen tarkkailemaan veden jakelu järjestelmien toimintaa, huolto mahdollisuuksia sekä mahdollisuuksia huolto ryhmien perustamiseen. Toisena asiana on sanitaatio ja jo rakennettujen kompostikäymälöiden toiminta, tilanneraportti ja neuvontaa huollosta tarpeen tullen. Tarkennan tehtäviäni myöhemmissä blogi kirjoituksissani, koska luulen että paikan päällä pakallisella järjestöllä on vielä sanottavansa tehtävistäni. Kentällä tilanne tulee aukeamaan paremmin.

Saapuminen Nepaliin:

Lennot Helsinki – Kathmandu menivät ongelmitta. Saapuminen Kathmanduhun oli lämmin +17 astetta Sitten saapui se yö taisi olla pakkasen puolella ja ei lämmitystä asunnossa, makuupussi tuli tarpeeseen. Kävin ensimmäisenä iltana pienestä väsymyksestä huolimatta paikallisen projektin kenttä koordinaattorin (meniköhän titteli ihan oikein?) Yaban perheen luona illallisella. Söimme paikallista ruokaa kanaa, riisiä ja jotain tulista mutta hyvää kastiketta.

Eilinen vapaa päivä meni Kathmandussa kierrellen ja katukauppojen määrä tuntuu olevan loputon. Mitään en vielä ostanut paitsi momo:ja söin Tuntuu olevan kaikkien mieleen löytyy joka paikasta missä ruokaa tarjoillaan.

Tänään kävin esittäytymässä paikallisella toimistolla ja tutustumassa väkeen. Kerroin terveiset kaikilta kemalaisilta. Muuten päivä on mennyt koneen edessä, mutta huomen aamulla olemme ensimmäistä kertaa lähdössä sitten itse tapahtumapaikalle Devichour:iin… jännä nähä miltä siellä näyttää… palaillaan!

Hyvää ja hauskaa alkanutta uutta vuotta kaikille!

Terveisin Jarkko from Patan, Nepal

Naisia oli nelisenkymmentä. Hartaasti kuuntelevia, herkästi Pekan “vitseille” nauravia. Ensin oli tosin kyläpäällikkö Hari pitänyt hyvän sytytyspuheen. Sitten istuimme tiiviisti naisten keskellä savilattialla lämmin teemuki kädessä ja katselimme oviaukoista vastapäisille vuorille. Iltapäivän aurinko paistoi laiskasti ja peltotilkut hohtivat vihreän eri väreissä ja sinappikasvin keltaisessa. Pekka katsoi monet korvat ja antoi kuntoutusohjeita luunmurtumalle.

Aika miettiä, mitä on koettu. Elämä täällä tulee lähelle ja sen kirjo on valtava. Silmä nappaa kuvia, aivot eivät kerkiä vielä kehittämään filmiä. Erot kaupungin ja maaseudun välillä ovat suuret. Maalla työtavat ja -välineet ovat kuin meillä kotiseutumuseossa.

Projektista

Olemme nähneet paljon vessoja. Mukanamme on välillä kulkenut nepalilaisopiskelija, joka tekee lopputyötä vessojen rakentamisesta!

Hedelmätehdas. Lapsi-hedelmä kasvaa satoisasti villinä ja viljeltynä. Pitkän käsittelyn lopuksi siitä saadaan maukkaita levyjä, joista paloitellaan makupaloja pusseissa kaupattavaksi. Valmistusta oli opiskelemassa suuri joukko ihmisiä.

Huonekalutehdas. Mikrolainalla mies on saanut puutavaraa yritykseensä. ikkunan ja ovenpuitteita myydään ympäristöön.

Ompelimo. Riitan rahastosta on lainattu ompelukonerahat kolmen naisen yritykseen.

Emergency fund on tarpeen. Lähes maakuopassa elävä perhe saa katon. Pekka laati lähetteen kahdelle pikaista sairaalahoitoa vaativalle potilaalle.

Naisten laaja mukanaolo projektissa on viisas valinta. Naisten aktiivisuus on synnyttänyt muutakin yhteisöllisyyttä ja yhteistoimintaa kylissä.

Projektin sisältö on osuva. Nepalissahan on 16 miljoonaa ihmistä ilman vessaa.

Tätä emme jää kaipaamaan: kaupungin huono ilma, kamala liikenne, vastaantuleva auto vuoristotiellä, roskat, jätteet.

Tätä jäämme kaipaamaan: ihmisten ystävällisyys, vieraanvaraisuus, vuorten kauneus, koulupukuisten runsaus, ahkerat ja arvokkaat naiset..

Marja ja Pekka

Olemme pitäneet neljä tilaisuutta, käyneet useissa kodeissa, seuranneet kylätapahtumia. Aikataulun saa unohtaa, mutta sovittuina päivinä naiset ovat koolla, ovat tulleet ylös ja alas vuoria, kauniissa puvuissa ja koruissaan, usein lapsikin selässään. Keskimäärin 30 naista, lapset ja muutama mies.

Pääkohdat esityksessämme ovat: Miten tauti tarttuu ja miten se voidaan ehkäistä. Saimme CODEFista hyvät kuvat. Sitten puhetta toiveiden mukaan taudeista “ripuli, lavantauti, hepatiitti”. Hygienia tiiviisti mukana.

Ehkä koska ollaan naisten kesken, tunnelma on lämpöinen, kuunteleva, hymy herkässä.

Tämän jälkeen yksityiset saavat kysyä Pekalta neuvoja. Vaivoja on, tauteja löytyy. Pallomahaiset pojat on tutkittu: kyseessä on proteiinin puute (moniongelmainen köyhä perhe). Emme ole nähneet muita aliravittuja lapsia.

Asuimme kolme päivää Ulla- Maijan ja Pian tuntemassa huoneessa. Lämpötila on öisin lähellä nollaa, saimme lisävällyjä kylistä. Kolmantena päivänä Pekka oli taas yltäpäältä mehevissä luteiden puremissa. Nyt rytkytämme “työpäivinä” tuntemaanne reittiä Katmandusta kylille.

Terveisin Marja ja Pekka

Rukouskellojen kilinä suojelee uniamme. 

Ensimmäisenä päivänä tapasimme CODEFin ihmisiä ja mainion tulkkimme, mikrobiologi
Momitan. Yaban kanssa kävimme pitkän neuvottelun ja pääsimme yhteisymmärrykseen
tavoitteistamme.

Tarkoitus on jatkokouluttaa vapaaehtoisia terveysneuvojia ja syventää naisryhmien
tietoa hygienian tärkeydestä ja toteuttamiskeinoista. Keskusteluin ja kyselyin
selvitämme naisten käsityksiä huussiprojektin vaikutuksista ihmisten terveyteen.
Jos aika riittää, Pekka voi antaa henkilökohtaista lääkärinapua.

Toisena päivänä nautimme jo Devichaurissa suloiset  seremoniat. Pääsimme mukaan
kylien vapaaehtoisten terveysneuvojien kokoukseen. Pekka kertoi toiveistamme ja
kyseli naisten toiveista. Keskustellen pääsimme yhteisymmärrykseen. Yaban avulla
meille laadittiin kyläkohtainen suunnitelma, suorastaan lukujärjestys. Aluksi
siirrämme leirimme Devichauriin kolmeksi päiväksi. 

Herra ja Vishnu tietävät mitä tapahtuu.

Meidän kolmen hengen ryhmämme käynnisti matkan kohti Nepalia perjantaina 18.3. Kävimme Riitan kanssa vaihtamassa auton ja kuskin Marianneen Otavassa. Helsinkin-Vantaalla sitten tapasimmekin Geneveen - Abu Dhabiin – Kathmanduun matkaavan loppuryhmämme; Maijan ja Pekan. Matka sujui pituudestaan huolimatta erinomaisesti, nautimme Arabiemiraattien lehtoyhtiö Etihadin luksuksesta ja allekirjoittanut sai ruhtinaallisesti yöpyäkseen koko neljän hengen penkkirivinkin. Lopulta lauantaina iltapäivällä saavuimme aurinkoiseen Kathmanduun. Hotellimme, Dwarika´s, oli rakennettu kierrätetyistä tiilistä, vanhoista puuesineistä ikkunoineen, koko paikasta hohti viihtyisä luksus. Omaan huoneeseeni saapuessani ensimmäisenä ihmettelin huoneen kokoa ja yksityiskohtia; joka ikinen kohta huoneessa oli totaalisessa harmoniassa ympäristönsä kanssa. Puhun nyt siis itse hotelista, enkä suinkaan itse Kathmandusta, joka on kokonaan toinen maailma. 11 hengen suomalaisryhmä oli vihdoin kasassa puutarhassa vietetyssä illallisella, jossa tarjolla oli mm. ns. paikallista eko-lähi-ruokaa. Nepalilainen keittiö vei mukanaan, en ole missään syönyt yhtä hyviä kasvispohjaisia ruokia.

Seuraavana päivänä Juho, Elina ja Bikash olivat meitä vastassa ala-aulassa ja lähdimme CODEFin toimistoon, jossa meille esitettiin projektia ja tutustuimme myös hankkeessa työskenteleviin henkilöihin. He kaikki vaikuttivat todella sitoutuneilta hankkeeseen ja olevan tyytyväisiä hankkeen aikana saavutettuihin todellisiin kehitysaskeliin. Itse hankkeesta ei tässä yhteydessä tämän enempää, virallinen monitorointiraportti toimitetaan tässä pikapuolin, mahdollisesti myös tänne Keman nettisivuille. Virallisen osion jälkeen siirryimme kattoterassille syömään lounasta, josta emme tarkkaan tiedä mitä se sisälsi, mutta erinomaisiin makuihin pääsimme taas tutustumaan loistavien maisemien keskelle. Himalajan vuoristo ja Kathamandun laaksoa ympäröivä muukin vuoristo näkyi selkeästi. Taisin polttaa itseni jo ensimmäisenä päivänä, lämpötilan ollessa yli 25 astetta plussan puolella.

Codefin toimiston katolla.

Codefin työntekijöitä, keskellä Yaba.

Samalla reissulla kävimme myös ”shoppailemassa Tamelissa”, joka mielestäni oli lähinnä ahdistava kokemus. Ruuhkaa, meteliä, tuhansia kauppoja. Onneksi minulla oli Elinan tuki ja opastus tietäni ohjaamassa…mitään ei tullut mukaan, vaikka hintataso oli käsittämättömän alhainen.

Seuraavana päivänä maanantaina alkoi matkamme varmasti mieleenpainuvin osio. Lähdimme hotellistamme kahdella maastoautolla ja moottoripyörillä kohti Dewichaurin kylää. Matkaa oli vain 20 kilometriä, mutta ajallisesti siihen kului noin kaksi tuntia. Olin jättänyt kellon kotiin, joten en ihan minuutilleen osaa sanoa. Pysähdyimme myös ostamaan kylän koululle tulijaisia matkan varrella. Jaba osti antamallani 1500 rupialla (15 euroa) kaksi noin puolen metrin korkuista vihkopinoa ja toi vielä rahaa takaisinkin. Kylään johtavat maisemat olivat henkeäsalpaavat ja kylän 1. ”ward” kaikkea muuta kuin mitä olin etukäteen odottanut. Tällä alueella oli selkeä kylän läpi johtava tie, sähköä, taloja, vesihanoja talojen seinillä, suhteellisen siistiä ja hyvin pukeutuneita ihmisiä. Jälleen meitä hemmoteltiin kylän naisten tekemällä aterialla ja uskomattomilla maisemilla, missäs muualla kuin kattoterassilla.

Devichaurissa, kattoterassilla ruokailemassa.

Edelleen Devichaurin kattoterassilla.

Hiljainen on kylä tie, Devichaur 4. ward.

Ruokailtuamme lähdimme kävellen kohti muutaman sadan metrin päässä olevaa koulua ja hämmästys oli todella valtava kun kuljimme kukkakujan lävitse, jossa kymmenet lapset ojensivat meille kauniisti sidottuja rhodokimppuja ja lei-tyyppiset kukkanauhat. Huivitettuina , ”merkittyinä” ja erittäin liikuttuneena saavuimme juhlatilaisuuteen, johon osallistui varmasti puolet kyläläisistä. Saimme kuulla kymmenkunta ”kiitospuhetta” hankkeestamme Bikashin sujuvasti tulkkaamana ja lyhentämänä (?). Niin maolaiset, kommunistit ja eri kylän osion päälliköt pitivät palopuheitaan usean tunnin ajan. Pienetkin koululaiset jaksoivat kuunnella helteessä ja naureskella meille. Kaipa me melkoisen huvittavan näköinen porukka olimme. Näimme myös kyläläisten esittämiä tanssiesityksiä, osallistuimme erilaisiin palkitsemisseremonioihin ja päivä päättyi tyypillisesti teehen ja ryhmätanssiin.

Ensimmäisiin juhliin saapuminen, 4. ward.

Mitenköhän monta kuvaa meistäkin otettiin, eli näinkin päin.

Koulun piha oli loppuunmyyty, onneksi vapaita paikkoja löytyi muualtakin ihmettä katsomaan.

Juhlayleisöä

Sitten olikin aika hyvästellä muu porukka ja jäimme Ulla-Maijan, Juhon, Elinan, Minan ja Bikashin kanssa viettämään yhtä elämäni ikimuistoisinta yötä. Pääsimme yöpymään yhden kyläläisen taloon, joka oli varmasti tyypillinen asunto paikallisessa mittakaavassa. Alkuilta meni pimeässä, kynttilän valossa rumpumusiikkia ja poikien kitarointia kuunnellessa. Saatiin jopa paikallista riisiolutta, joka oli mielenkiintoinen makuelämys. Ei pahaa, mutta pari mukillista oli kyllä riittävästi. Tunnelma oli mahtavan rauhallinen ja leppeä. Isäntäväki oli huolissaan siitä, että oliko meillä tylsää. Päinvastoin, sellaista rauhaa ja harmoniaa en ole pitkään aikaan päässyt kokemaan. Vertasin isäntäperheemme lapsiperheen elämää omaani täällä Suomessa, enkä ole lainkaan varma, että tämä meidän tapamme on se oikea ja tavoittelemisen arvoinen aikatauluineen, harrastuksineen, suorittamisiin ja kiireineen. Siellä sitä vain oltiin. lauleskeltiin ja naureskeltiin ilman kiirettä ja huolta huomisesta (ainakaan itselläni sitä ei ollut). Perheen poikienkin kanssa löytyi yhteinen kieli jalkapallosta, allekirjoittaneen ja poikien suosikkijoukkueet olivat Brasilia ja FC Barcelona, Ronaldinhokin tuli mainittua. Hieman huonoa omaatuntoa tuntien annoin pojille myös länsimaista hapatusta käsiini; Angry Birds koukutti myös Nepalin pojat.

Hämäriä tunnelmia, oikeasti oli melkein pilkkopimeää.

Yökin oli mielenkiintoinen, jaoimme Ulla-Maijan kanssa perheen parivuoteen ja -peiton, jossa ”patjan” virkaa toimitti meillekin tuttu vanhan ajan puuvillatäytteinen peitto. Suomesta tuomani villakalsarit tulivat tarpeeseen. Yö meni koirien haukkuessa ja aamun sarastaessa heräsimme itsekin kyläläisten mukana auringon nousun aikaan. Sain talon terassilta seurata mm. kanan kynimistä, astioiden tiskausta, veden hakua ja leppoisalta vaikuttavaa ”normaalia elämää”. Helppohan se oli turistina seurata, kun seuraavasta ateriasta ei tarvinnut välittää…

Aamulla veden haussa.

Maitolaituri. Takana laite, maidon rasvapitoisuuden määrittämiseksi.

Elina lempipuuhassaan, vessan tarkistus.

Kävimme vielä muun porukan kanssa katsomassa yhtä ”sisävessaa”, jonka keräyssäiliö oli rakennettu mielenkiintoiseen paikkaan. Eli naapurin tontin yläpuolelle asuinrakennuksesta noin viiden metrin, josta jätevedet todennäköisesti suotautuvat ennen pitkää naapurin kiinteistöön. Kävimme myös ”shoppailemassa” sain yhdessäkin kaupassa kulutettua jopa vajaat kaksi euroa ostettuani noin muovipussillisen tavaraa…

Ryhmämme saapui maastoautoilla ja aloitimme väännön päivän ohjelmasta, joka oli sovittu jo edellisenä iltana. Osan meistä piti mennä katsomaan vuoristoon vesilähteitä ja osan osallistumaan naisryhmien kokouksiin. Kuten Juho edellä kertoi,päivä ei mennyt ihan näin…mutta hyvä ja mielenkiintoinen päivähän siitä muodostui. Yksi mieleenpainuvimmista kohtaamisista oli 7. wardin naisryhmän tapaaminen, jota saimme haastatella noin viisi minuuttia. Riitan kysyessä lukutaidosta, ilmoittivat naiset sen olevan 0 %! Mikä täältäpäin katsottuna tuntuu pöyristyttävältä.

7 ward, ”temppeliaukiolla”.

Täältä lähdimme yhden kouluvierailun kautta katsomaan näköalapaikkaa, jonne halutaan rakentaa näköalatorni. Ihmettelen vain mihin tornia tarvitaan, kun maisemat kohti Kathmandun laaksoa olivat tällaisenaankin huimaavat. Tämä taisi olla yksi matkamme tarkoituskin, saada ministeriölle materiaalia ja todistusaineistoa näköalatornin saamiseksi. Näköalapaikalta osa meistä lähti vaikeampaa reittiä pitkin laskeutumaan kohti seuraavia juhlia. Vaikka olimme noin pari tuntia myöhässä, myös täällä oli ilo ylimmillään ja saimme nauttia paikallisista tanssi ja musiikkiesityksistä, jälleen kera tuhansien kukkien. Loppuryhmämme oli käynyt tulomatkallaan vielä yksissä juhlissa ja saapuivat paikalle noin kaksi tuntia meidän jälkeemme. Ilonpito ja esitykset jatkuivat tästä huolimatta.

Alaspäin tulossa näköalapaikalta.

Eläkeläisryhmän esitys, vauhdikasta ja viihdyttävää.

Paremman väen kotitalo vuoristossa.

Edellisen talon ja naapureiden naisväkeä + Elina.

Tälläistä…

Loppumatkamme sujuikin mm. shoppailemassa. Itse vein rahani Kathmandun reilun kaupan putiikkeihin, joissa tarjonta oli erittäin monipuolinen. Mukaan tarttui laukkuja, teetä, koruja, pannulappuja ja tauluja. Temppeleitä ja hienoja paikkoja Kathmandusta löytyy myös turistille ihmeteltäväksi. Mutta myös köyhyyttä, roskia, ystävällisiä ihmisiä ja uskomatonta ympäristöä. Ympäristön siisteys koettiinkin tärkeäksi kaikissa puheissa, mikä ilahdutti suuresti ympäristö-opettajaa, mutta näkyisipä se myös käytännössä. Jätevesiä ei käsitellä, eikä minkäänlaista roskien keräyssysteemiä ole olemassa. Mutta, asia on tiedostettu ja se on jo erittäin paljon. Erittäin mielenkiintoiselta vaikutti myös pakallisen järjestön Eco-turismi hanke, jossa mm. Suomen latu on yhtenä osallistujana.

Hankkeemme näyttää olevan hyvässä vauhdissa, paljon on tehty ja paljon on suunnitteilla. Uskomatonta miten paljon suhteellisen pienellä rahoitusavustuksella saadaan aikaiseksi. Opiskelijamme ovat tehneet hyvää työtä, myös ryhmämme viimeinen work-shop antoi paljon hyviä ideoita ja näkökulmia jatkotyötä ajatellen. Olenkin enemmän kuin kiitollinen kun sain avartaa maailmankuvaani ja oppia uusia asioita tästä uskomattoman hienosta maailmasta jossa saamme elää. Matka toisaalta herätti myös kritiikin omaa elämäntapaamme kohtaan, tämä alituinen kiire ja kellon mukaan eläminen ei voi olla elämäntapa, jota kannattaa tavoitella. Ehkäpä muutamme Raimon ja Mariannan naapuriin Nepalin vuoristoon, jos/kun sen aika koittaa…

Kiitos vielä kerran Bikashille tulkkauksesta, taidemyyntinäyttelyn järjestämisestä, miekasta ja räätälistä, sekä Elinalleja Juholle hyvin organisoiduista matkajärjestelyistä ja koko ryhmälle.

]]> http://kemamikkeli.blogit.fi/monitorointi-ja-harjoittelija%e2%80%9dtarkastuksella%e2%80%9d-nepalissa-1042011-pia/feed/