Antti esittäytyy.
Tam 23. 2012 - jarkkokarjalainen
Hei kaikille
Terveiset Kathmandusta. Olen Antti Soininen ja olen toisen vuoden ympäristöteknologian opiskelija Mikkelin ammattikorkeakoulusta. Tämä on nyt kolmas iltani Nepalissa. Matkani suomesta alkoi kuumeisessa flunssassa. Nyt oloni on jo suhteellisen normaali ja olen tänään jaksanut käydä katsomassa kaupunkia.
Edellisestä matkastani Nepaliin onkin jo menny pitkä tovi. Kävin täällä aikoinaan kun tätini asui ja työskenteli täällä. Olen pyörinyt myös muulla päin maailmaan käyden noin sadassa maassa.
Tehtäviini Devihour:ssa kuuluu muunmuassa käymälöiden kunnossapito ja varmistaa niiden toiminta myös jatkossa. Myöskin jätteiden jälleenkäyttön selvitys on osa työtäni. Olen ammattikoulutukseltani media-assistentti ja sitä koulutusta ja hankittua työkokemusta vasten teen Kemalle markkinointimateeiaalia.
Keskiviikkona eli kahden päivän päästä lähden ensimmäistä kertaa kentälle eli tutustumaan Devihour:iin. Odotan sitä jo innolla ja uskon, että se valottaa minulle työnkuvaani paremmin.
Mutta tarinoin lisää kun tulee uutta kerrottavaa ja sitähän tulee.
Antti Soininen